Suomi ja Suomen kansa etusijalle politiikassamme

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kaameudessaan ja barbaarisuudessaan palauttanut perinteiset suomalaiset arvot koti, uskonto ja isänmaa vanhaan arvoonsa. Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota sekä evakkoretket ovat palauttaneet mieliimme Venäjän todelliset kasvot. Nuo kasvot ovat rumat, pelottavat ja verenhimoiset.

Mieleen nousee kiitollisuus, että olem me saaneet elää 77 vuotta ilman sotaa. Ulkopolitiikkaamme voidaan pitää onnistuneena. Neuvostoliiton loppu 1991 ei kuitenkaan merkinnyt suurvenäläisen politiikan katoamista. Ei, se jatkuu yhä, vaikka panslavistis-imperialistinen politiikka onkin Ukrainassa tulemassa tiensä päähän.

Aika näyttää miten Venäjän hajoamisprosessi etenee. Tähänastinen rujous on kuitenkin niin pelottavaa, että venäläisten käytös ihmisyydellä mitattuna on verrattavissa 400-luvun kansainvaelluksiin ja mongolien aikaan Venäjällä. Kansainvaelluksissa barbaarit tuhosivat kaiken sen hyvän mitä heillä itsellään ei ole
ollut koskaan ollut ja kaiken sen, mitä eivät ymmärtäneet.

Eurooppa onkin pari vuosituhatta ollut maailman tien näyttäjä elintasossa, tieteissä, taiteissa, kulttuurissa sekä sotataidoissa. Johtavan valtakunnan asema houkuttelee parempaa ja helpompaa elämää etsiviä yksilöitä ja ryhmiä mutta myös vieraita armeijoita.

Suomi on tänä vuonna ottanut ajasta vaarin. Kansamme historian taju nousee syvältä historiasta. Ukrainan sota johti kansamme viime keväänä nopeasti ulkopoliittiseen muutokseen, hakemaan Naton jäsenyyttä. Jäsenhakemus on puoleltamme hoidettu yhdessä Ruotsin kanssa nopeasti ja taidokkaasti. Pelin politiikka jatkuu Turkin ja Unkarin toimin. Hakijamaamme ovat olleet kärsivällisiä, mutta jossakin lähitulevaisuudessa saavutettaneen raja, jolloin asiat on ratkaistava ja pelurien leikittely vakavilla asioilla on lopetettava.

Millaista Suomea Naton ja EU:n puitteissa Suomen tulisi ajaa? Tilannearvioni kansalaisena on se, että Suomi on EU:n aikana imetty jokseenkin kuiviin. Olemme EU:ssa näytelleet hyväntahtoista vaurasta maata, jonka inhimillinen velvollisuus on toimia maailman sosiaalihuoltajana ja -parantajana. Hyväntahtoisuudellemme maailmalla nauretaan. Olemme korviamme myöten veloissa ja kansakuntamme omat asiat armeijaamme lukuunottamatta ovat rempallaan.

Syystä tulevat mieliin jatkosodan sotilaittemme sanat rintamalla 1944: kaikki on niin lopussa kuin vain voi olla. Oltiin pohjalla. Jouduttiin taas tekemään rauha, jossa maatamme anastettiin paljon enemmän kuin asein oli menetetty. Koimme toisen perättäisen sanelurauhan.

Nyt on samanlainen tilanne. Monet perusasiat ovat rempallaan. Nuorten hedelmällisyysikäisten kyky ja halu lisääntyä siinä määrin kuin kansakunnan terveen tulevaisuuden kannata on tarpeen, on hiipunut. Muukalaisväestön tuomista maahan toitotetaan muka ”ainoana” ratkaisuna. Se on suuri virhe, se on kuin märkä rätti työikäisen ja nuoren väen silmille. Se häpäisee myös 300 000 työttömän ihmisen ar meijan, jonka panos maallemme nähdään vain kustannuksina. Sama menettely kohdistuu eläkeläispolviimme, jotka haluaisivat tehdä työtä.

Joulun aikana on kunkin kansalaisen hyvä katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen ja suunnattava katseet ja tavoitteet huhtikuun eduskuntavaaleihin, joissa on valittava sellainen eduskunta, joka palauttaa henkiset arvot, kodin, uskonnon ja isänmaan merkityksen ja asettaa tavoitteet nostaa rakas isänmaamme taas itsekunnioituksen ja menestyksen tielle.